`Ikrima tulee luoksenne uskovaisena ja muhajirina (= se, joka tekee hijran eli muuton Jumalan puolesta), joten älkää kirotko hänen isäänsä, koska kuolleen kiroaminen pahoittaa elävien mielen eikä (kiroaminen) vaikuta kuolleeseen.” Profeetta Muhammedin sanat,
“Tervetuloa ratsastajalle, joka saapui mujahirina.” Siunatun Profeetan tervehdys ´Ikrimalle.

`Ikrima oli lähes kolmekymmentä, jolloin Armon Profeetta kuulutti jumalallisen johdatuksensa ja totuuden. Hän oli yksi quraishilaisista, arvoasemaltaan korkeimpia. Hänellä oli eniten omaisuutta ja hänen esi-isänsä olivat mitä vaikutusvaltaisimpia ja kuuluisimpia.

Olisi ollut odotettavaa, että `Ikrima olisi hyväksynyt islamin samoihin aikoihin kuin monet hänen vertaisistaankin, kuten Sa´d ibn Abi Waqqas, Mus´ab ibn Umair ja monet muut tunnetut mekkalaiset perheet. Mutta hänen isänsä takia, joka oli yksi Mekan puolueitten miehistä ja pakanoiden yllyttäjä, hän ei kuitenkaan niin tehnyt. Tämän petollisuuden ja rehentelyn kautta Allaah testasi muslimien uskoa.
Järkkymättömyydellään uskovat ottivat testin vastaan, selvisivät siitä ja todistivat vannomastaan uskovalasta.

Sellainen oli `Ikriman isä, Abu Jahl. Isälleen ´Ikrima oli Abi Jahl al-Makhzumin poika, yksi quraishilaisten sotilaista, joka oli tunnettu rohkeudestaan ja pelottomuudestaan. Isänsä johtajuuden takia `Ikriman oletettiin olevan Muhammedin vastustaja. Ja hänestä myös tuli yksi Muhammedin vihamielisimmistä vihollisista. Häpeämättömästi hän pilkkasi islamia ja sen seuraajia ja miellytti isäänsä ahdistelemalla heitä rohkeasti. Hänen isänsä oli pakanoiden leirin johtaja Badrin taistelussa. Hän oli vannonut al-Latin ja al-Uzzan patsaiden nimeen, että hän ei palaisi Mekkaan takaisin, ennen kuin olisi saanut voiton Muhammedista. Hän pystytti telttansa Badriin, jossa hän vietti kolme päivää alkoholia juoden, lampaita teurastaen ja juhlien sekä laulajatyttöjen musiikkia kuunnellen.

Kun Abu Jahl oli johtaja tässä (Badrin) taistelussa, `Ikrima oli hänen “oikea kätensä”, johon hän luotti taistelussa. Mutta patsaat eivät antaneet hänelle mitään, koska ne eivät pystyneet edes kuulemaan, vielä vähemmän antamaan jollekulle jotain.
Abu Jahl kaatui sodassa saavuttamatta haluamaansa. Hänen poikansa `Ikrima näki hänen kaatuvan muslimien keihäiden pistämänä ja kuuli hänen viimeisen huutonsa.

`Ikrima palasi Badrin jälkeen Mekkaan jättäen isänsä, quraishilaisten johtajan ruumiin taistelukentälle. Heidän häviönsä ja hätäisen perääntymisensä vuoksi, hän ei pystynyt ottamaan mukaansa isänsä ruumista haudatakseen sen, joten se jäi muslimien tehtäväksi. Muslimit laittoivat ruumiin muiden sodassa kuolleiden pakanoiden mukana kuivaneeseen lähteeseen, jonka nimi oli Qulayb. Sitten he täyttivät sen hiekalla.

Siitä päivästä lähtien `Ikriman vihamielisyys islamin uskontoa kohtaan sai uuden käänteen. Aikaisemmin hän oli pilkannut sitä ollakseen lojaali isälleen, mutta nyt hän tunsi vihaa ja kostonhimoa isänsä kuoleman takia.

Niinpä `Ikrima ja pieni ryhmä pakanoita, joiden isät olivat kuolleet sodassa, lietsoivat vihaa pakanoiden sydämiin muslimeja kohtaan. Quraishilaiset, joilta heidän läheisensä oli riistetty, tarvitsivat hieman sekoitusta vihan liemiinsä ja heidän kostonjanonsa johti Uhudin taisteluun. `Ikrima ibn Abi Jahl valmistautui taisteluun ja otti mukaansa vaimonsa, Umm Hakimin. Pakanoilla oli tapana ottaa naisväkensä taisteluihin mukaan. He seisoisivat taistelijoiden rivien takana rumpuja hakaten, yllyttäen miehiä rohkeisiin tekoihin. Kukaan ei ollut parempi tehtävään kuin kostoa hautovat naiset, jotka olivat menettäneet sukulaisiaan.

Quraishilaiset laittoivat Khalid ibn al-Walidin (pakanana ollessaan hän oli yksi kaikkein leppymättömimmistä vastustajista. Islamin hyväksyttyään hänestä tuli sen voimakas puolustaja ja hän sai lempinimen “Allaahin terävä miekka”.) oikeaan rivistöön ja `Ikrima oli vasemmalla. Nämä kaksi soturia saavuttivat menestyksen, joka johti profeetta Muhammedin ja hänen seuralaistensa häviöön. Pakanat kehuskelivat, että olivat maksanet muslimeille takaisin Badrin taistelun.

Seuraavan taistelun, Vallihaudan taistelun, aikana pakanat suunnittelivat Medinan kaupungin piiritystä. `Ikrima ibn Jahl tuli kärsimättömäksi pitkästä odotuksesta. Malttamattomana toimintaan hän lähti etsiskelemään ja löysi ahtaan taisteluhaudan. Toisten hevosmiesten kanssa hän lähti rohkeasti ylittämään sitä. Uhkayritys epäonnistui: “Amr ibn `Abd-Wudd al-Amiri kaatui ja `Ikriman ja muiden täytyi pelastaa itsensä.

Muhammed ja hänen seuraajansa palasivat Mekkaan suurin joukoin. Quraishilaiset päättivät estää heidän sisääntulonsa. Heidän päätöksensä oli tehnyt helpoksi huhut, joiden mukaan Muhammed oli käskenyt seuralaisiaan olla taistelematta Mekassa, ellei joku hyökkäisi heitä vastaan.

`Ikrima ja pieni ryhmä toisia toimivat vastoin heimon johtajien arvostelukykyä ja seisoivat ison armeijan edessä valmiina taistelemaan. Heidät voitettiin, jotkut tapettiin ja jotkut pelastuivat perääntymällä kuten `Ikrima. `Ikrima oli nyt tietämätön siitä, mitä voisi seuraavaksi tehdä. Mekka oli kuuluttanut hänet kodittomaksi muslimien valtaantulon jälkeen. Siunattu Profeetta oli julkaissut yleisen armahduksen ja antanut anteeksi useimmille quraishilaisille heidän aikaisemmat tekonsa.

Mutta muutamat oli jätetty armahduksen ulkopuolelle; heidät oli määrätty tapettaviksi, vaikka heidät löydettäisiin Kaabaa peittävän vaatteen alta. Yksi heistä oli `Ikrima, joten hän hävisi Mekasta ja suuntasi kohti Jemeniä, koska hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Tällä välin Umm Hakin, `Ikriman vaimo, meni Hind ibn `Utban ja kymmenen muun naisen kanssa profeetta Muhammedin kotiin ilmaistakseen lojaalisuutensa häntä kohtaan. Kun he astuivat sisään, he löysivät hänet kahden vaimonsa, Fatima-tyttärensä ja joidenkin naisserkkujensa seurasta. Hind kätki kasvonsa häpeästä, koska oli silponut Profeetan sedän Hamzan Uhudin taistelussa.

Hind sanoi, “Allaahin Lähettiläs, ylistys Allaahille, joka on tehnyt Hänen uskonnostaan voitokkaan. Olen täällä pyytääkseni, että vesisiteesi minuun auttaisivat sinua kohtelemaan minua hyvin, koska minusta on tullut uskova nainen.” Hän paljasti sanoen: “Se olen minä Hind bint `Utba.”
“Olet teretullut!” sanoi Siunattu Profeetta .
“Vannon, Allaahin Lähettiläs”, Hind sanoi, “minä aina halusin nähdä perheesi nöyryytettynä, mutta nyt minä olen iloinen, kun näen perheesi ylpeänä ja vahvana.”
“Lisää on tulossa”, Profeetta sanoi.
Sitten Umm Hakim, `Ikriman vaimo, astui esiin ja ilmoitti islamiin paluustaan. Sitten hän sanoi, “Allaahin Lähettiläs, `Ikrima on paennut Jemeniin siinä pelossa, että sinä tapattaisit hänet. Ole kiltti ja anna hänelle turva, antakoon Allah sinulle turvan.” Niin siunattu Profeetta sanoi, “Olkoon hän turvassa.”

Umm Hakim lähti välittömästi etsimään häntä. Hänellä oli mukanaan bysanttilainen orja, joka yritti käyttää häntä hyväkseen, kun he olivat matkustaneet kauas kaupungista. Hän suostutteli orjan perääntymään luvaten tälle mitä tämä ikinä halusi, kun he saavuttaisivat sopivan maaseutumaiseman. He jatkoivat matkaa, kun hän huomasi beduiinimajoituksen, hän karkasi, ja juoksi heidän luokseen. He ottivat orjan kiinni, sitoivat hänet ja Umm Hakim jätti hänet heille.

Umm Hakim jatkoi matkaansa, kunnes saavutti `Ikriman Punaiselta Mereltä. Tihamahin tasangolta. Hän oli kiistelemässä muslimikalastajan kanssa koittaen vakuuttaa tämän, että ottaisi hänet laivaansa, mutta kalastaja sanoi vain: “Ole hurskas, niin minä kyyditsen sinut.”
“Kuinka minun tulisi olla hurskas?” `Ikrima kysyi.
“Sano: Todistan, että ei ole muuta jumalaa kuin Allaah ja profeetta Muhammed on Hänen Lähettiläänsä”, kalastaja jatkoi.
“Juuri sitä minä pakenen”, `Ikrima sanoi.
Kun he olivat tämän riitansa parissa, Umm Hakim saapui, meni `Ikriman luokse ja sanoi: “Serkku, olen tullut luoksesi kaikkein hyveellisimmän luota, hurskaimman ja kaikkein oikeudenmukaisimman; Muhammed ibn Abdullahin. MInä olen ajanut asiaasi, että saisit osaksesi lempeyttä ja hän on taannut sinun turvallisuutesi: Joten älä heitä itseäsi alttiiksi kuolemalle.”
“Sinä puhuit hänen kanssaan?” `Ikrima kysyi.
“Kyllä”, Umm Hakim vastasi, “puhuin hänen kanssaan ja hän on luvannut, että sinua ei vahingoiteta.”

Lopulta hän sai `Ikriman vakuuttuneeksi ja he lähtivät yhdessä paluumatkalle. Sitten Umm Hakim kertoi miehelleen, mitä bysanttilainen orja oli koettanut tehdä. Kun he ohittivat paikan, missä orjaa pidettiin vankina, `Ikrima pysähtyi, meni ja tappoi hänet. Hän ei ollut vielä hyväksynyt islamia sen säädöksiä, siksi hän teki moisen teon. Sitten, kun he olivat pysähtyneet lepäämään, `Ikrima halusi maata vaimonsa kanssa. Tämä laittoi vihaisena vastaan ja sanoi, “Minä olen muslimi ja sinä patsaiden palvoja.” Hämmästyneenä hän sanoi, “Tämä islam on varmaan vakava asia, jos se estää sinua olemasta vaimoni.”

Kun `Ikrima oli melkein saapunut Mekkaan, Siunattu Profeetta sanoi seuralaisilleen: `Ikrima ibn Abi Jahl tulee luoksenne uskovana, joten älkää kirotko hänen isäänsä, koska kuolleen kiroaminen pahoittaa elävien mielen eikä vaikuta kuolleeseen.” Vain hetken kulttua `Ikrima ja hänen vaimonsa saapuivat paikalle, missä Siunattu Profeetta istui ja kun Profeetta näki hänet, hän pomppasi pystyyn (ottaakseen hänet vastaan) ja oli niin iloinen, että unohti pukea viittansa. Kun Profeetta oli taas istuutunut, `Ikrima seisoi hänen edessään ja sanoi, “Muhammed, Umm Hakim kertoi, että olet taannut turvallisuuteni.” - “Hän puhuu totta. Voit tuntea olevasi turvassa”, Siunattu Profeetta sanoi.
“Mihin sinä minua kutsut, mitä se on?” `Ikrima kysyi.
“Pyydän sinua todistamaan, että ei ole muuta jumalaa kuin Allaah ja että profeetta Muhammed on Hänen Lähettiläänsä, rukoilemaan säännöllisesti, maksamaan Zakat´n...” ja hän jatkoi kunnes oli luetellut kaikki islamin viisi peruspilaria. “Mihin sinä minut kutsut, on Totuus”. `Ikrima sanoi “ja mihin sinä käsket, on oikeudenmukaista. Ennen kuin aloitit tehtäväsi, me tiesimme, että olet joukostamme avokätisin ja totuudenmukaisin.” Ojentaen kätensä hän sanoi, “Todistan, että ei ole muuta jumalaa kuin Allaah ja että sinä olet Hänen Lähettiläänsä.”
Siunattu Profeetta oikaisi häntä sanoen: “Sano: “ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammed on Hänen Lähettiläänsä.” `Ikrima lausui shahadan kuten pyydettiin ja kysyi “Onko vielä muuta?”
“Sano: minä pyydän Allaahia ja kaikki paikalla olevia todistamaan, että olen muslimi, mujahid ja muhajir.” Ja `Ikrima teki niin. Kun hän oli lopettanut, Profeetta sanoi hänelle: “Tästä päivästä lähtien kaikesta mitä anna toisille, voit pyytää siitä osaa (itsellesi)”, johon `Ikrima vastasi: “Pyydän, että pyydät Allaahia antamaan anteeksi minun aikaisemman aggressiivisuuteni sinua kohtaan, vihamielisyyteni ja kaiken mitä sanoin sinulle tai sinusta.”
Siunattu Profeetta sanoi, “Oi Allaah! Anna hänelle anteeksi kaikki hänen aggressionsa minua kohtaan, ja mitä ikinä hän on sanonut minulle tai minun poissa ollessani vahingoittaakseen minua.”

Ilosta suunniltaan `Ikrima sanoi: “Vannon Allaahin nimeen, että aion kuluttaa Allaahin tiellä kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin kulutin estääkseni ihmisiä uskomasta Häneen. Aion kuluttaa mujahidina Allaahin tiellä kaksi kertaa niin paljon energiaa kuin kulutin taistelussa islamia vastaan.”

Siitä päivästä `Ikrimasta tuli yksi niiden mahtavien kulkueiden jäsenistä, jotka kutsuivat ihmisiä uskomaan Allaahiin. Taistelukentällä hän oli voittamaton soturi. Moskeijassa hän oli palvova, antautunut Koraanin resitoija. Vaatimattomuudessaan ja Allaahin pelossa hän saattoi painaa Koraanin vasten kasvojaan ja sanoen itkien: “Herrani Kirja, minun Herrani sanat...”

`Ikrima piti lupauksensa Profeetalle eikä jäänyt pois yhdestäkään sotilaallisesta tilaisuudesta sen jälkeen kun hänestä oli tullut muslimi. Milloin tahansa muslimit olivat sotaretkellä, hän oli eturivissä.

Yarmukin taistelussa `Ikrima eteni kuin hän olisi ollut janoinen, janoon läkähtyvä henkilö, joka tulee kohti kylmää vettä. Kun sattui yhdellä alueella, että näytti siltä kuin muslimit olisivat olleet vaarassa hävitä, `Ikrima laskeutui hevosensa selästä. Hän otti miekkansa sen suojuksesta aivan kuin olisi suunnitellut taistelevansa kuolemaan asti, eikä hänen enää koskaan olisi tarvinnut laitaa miekkaansa takaisin (sen suojukseen). Sitten hän hyökkäsi bysanttilaisten rivejä kohden.

Khalid ibn al-Walid tuli hänen perässään sanoen: “Älä tee tätä `Ikrima! Sinun kuolemasi tulee olemaan onnettomuus muslimeille.”
“Pysy poissa, Khalid!” `Ikrima vastasi, “sinä olet kerännyt hyviä töitä Allaahin Lähettilän kanssa. Mitä tulee minuun ja isääni, me olimme Allaahin Lähettilään pahimpia vihollisia. Tämänkö jälkeen juoksisin bysanttilaisia karkuun? Niin ei tule koskaan tapahtumaan.” Sitten hän kutsui muslimisotureita: “Kuka tekee kanssani sopimuksen kuolemaan asti taistelemisesta?” Hänen enonsa Harith ibn Hisham, Dirar ibn al-Azwar ja 400 muuta muslimisotilasta liittyi hänen seuraansa ja he saivat voiton Khalidin sotilaallisesta päämajasta taistellen urhoollisesti.

Kun Yarmukin taistelu vihdoin loppui muslimien pökerryttävään voittoon, kolme mujahidia makasi taistelukentällä haavojensa voittamina. He olivat Harith ibn Hisham, Ayyash ibn Abi Rabi´ah ja `Ikrima ibn Abi Jahl. Harith ibn Hisham pyysi vettä ja kun sitä tuotiin hänelle, hän näki `Ikriman katsovan sitä ja sanoi, “Antakaa hänelle (`Ikrimalle) ensin.” Kun se tuotiin `Ikriman luokse, tämä näkin Ayyashin katsovan sitä, joten hän sanoi, “Antakaa hänelle ensin.”
Kun he veivät veden Ayyashille, he löysivät hänet kuolleena ja kun he palasivat hänen kahden seuralaisensa luokse, he olivat liittyneet hänen seuraansa.

Olkoon Allaah tyytyväinen jokaiseen heistä. Antakoon Hän heidän juoda Kawtharin lähteesä (lähde Paratiisissa) niin, että he eivät koskaan enää tunne janoa. Antakoon Hän heille Firdawsin (Paratiisin ylin puutarha) kentät, joilla he saavat ikuisesti levätä.