“Oi Allaah, anna hänelle merkki auttamaan häntä hyvissä asioissa, jotka hän haluaa tehdä.”
Siunatun Profeetan rukous At-Tufaylin puolesta.

At-Tufayl ibn `Amr ad-Dawsi oli yksi Dawsin heimon johtajista pakanoiden aikaan, ja yksi hienoimmista arabeista. Hänen tiedettiin olevan elämä esimerkki ritarillisuudesta. Hänen ovensa oli aina avoinna ja hänen talossaan tehtiin alin omaan ruokaa vieraille. Hän ruokki nälkäisen, antoi turvaa sitä tarvitsevalle. Kaiken tämän huipuksi hän oli kaunokirjallisesti lahjakas mies, runoilija, jolla oli hienot taidot ja uskomaton taju kielen kauneudesta.

At-Tufayl lähti heimonsa kotimailta kohti Mekkaa niinä päivinä kun taistelut Siunatun Profeetan ja quraishilaisten välillä olivat meneillään. Kumpikin osapuoli yritti saada lisää kannattajia ja apua taisteluun. Siunattu Profeetta kutsui ihmisiä islamiin, aseinaan usko ja totuus. Ja quraishilaiset koittivat estää häntä keinolla millä hyvänsä.

At-Tufayl huomasi olevansa keskellä taistelua valmistautumattomana. Oikeastaan hän käveli keskelle taistelutannerta vahingossa. Hän ei tullut Mekkaan taistellakseen, ja Muhammed ja hänen ongelmansa eivät olleet edes tulleet hänen mieleensä. Mutta at-Tufaylin osuus taistelussa on unohtumaton. Kuulemme sen hänen omin sanoin, jotka ovat jääneet historiankirjoihin: “Tulin Mekkaan ja heti kun quraishilaiset johtajat huomasivat minut, he tulivat luokseni ja ottivat minut avokätisesti vastaan, kohtelivat kuin arvovaltaista vierasta. Johtajat ja tärkeät ihmiset kääntyivät pian puoleeni ja sanoivat: “At-Tufayl, olet tullut maillemme aikana, jolloin tämä mies, joka kutsuu itseään Profeetaksi, on turmellut yhtenäisyytemme ylösalaisin. Me pelkäämme, että se mikä on tapahtunut meille, tapahtuu sinulle asemassasi kansasi keskellä. Älä kuuntele sitä miestä, äläkä puhu hänen kanssaan, sillä hänen sanansa ovat kuin taikaa. Hän voi erottaa pojan isästään, vaimon miehestään ja voi saada veljekset erkaantumaan toisistaan.” (Suom. huom. tässä tarkoitetaan, että ihmiset saavat niin suuren ja vahvan uskon, että antavat sen puolesta mitä tahansa ja menettävät mitä tahansa maallista sen puolesta.)

At-Tufayl jatkaa: “Vannon Allaahin nimeen, he jatkoivat teennäisten satujen kertomista hänestä ja koittivat saada minut pelkäämään itseni ja kansani puolesta. Päätin vakaasti pysyä kaukana hänestä, olla kuulematta häntä tai olla puhumatta hänen kanssaan.

Kun menin moskeijaan (Mekan pyhälle alueelle) kävelläkseni Kaaban ympäri ja osoittaakseni kunnioitusta epäjumalilla, joita tapasimme palvoa, täytin korvani pumpulilla etten vahingossa kuulisi mitään Muhammedin opetuksista.

Heti kun astuin sisään pyhään paikkaan, näin hänet Kaaban luona rukoilevan ja palvelevan eri tavoin kuin me (pakanat). Hänen ulkomuotonsa ihastutti minua. Ilman aikomusta löysin itseni pyrkimästä yhä lähemmäksi häntä, kunnes oli hyvin lähellä. Oli Allaahin tahto, että kuulin mitä hän sanoi. Se oli kaunista, joten sanoin itselleni: “Menettäköön äitisi sinut, Tufayl! (arabialainen sanonta) Olet herkkä runoilija ja erotat kauniin puheen rumasta. Miksi et kuuntelisi miestä? Jos se on rumaa, jätät sen ja jos se on kaunista, hyväksyisit sen.”

Seurasin Siunattua Profeettaa hänen kotiinsa ja sanoin: “Muhammed, ihmiset ovat kertoneet sinusta kaikenlaista, ja pelotelleet minua sinusta, kunnes täytin korvani pumpulilla etten kuulisi mitä sanot. Oli Allaahin tahto, että kuitenkin kuulin hieman ja huomasin sen olevan kaunista. Kerro, mitä opetat.”

Niin hän kertoi minulle islamista ja resitoi Koraanista kaksi suuraa, al-Falaqin ja al-Ikhalsin. Vannon, etten koskaan ole kuullut mitään niin kaunista tai oikeudenmukaista kuin hänen opetuksensa. Kättelin häntä ja todistin, ettei ole muuta jumalaa kuin Allaah ja että Muhammed on Hänen Lähettiläänsä. Niin palasin islamiin.

Jäin joksikin aikaa Mekkaan oppiakseni uskontoani ja Koraania. Kun päätin palata heimoni luokse, sanoin: “Oi Allaahin Lähettiläs! Minä olen mies, jota heimoni tottelee ja nyt minä palaan heidän luokseen kutsuakseni heitä islamiin, joten rukoile puolestani, että Allaah antaisi minulle merkin, joka auttaisi heidän kutsumisessaan.”

Siunattu Profeetta rukoili sanoen: “Oi Allaah, anna hänelle merkki.” Niin lähdin kohti kotimaitani ja kun saavuin korkealle paikalle, josta heidän asutuksensa saattoi nähdä, lyhdyn tapainen valo ilmestyi silmieni väliin. Sanoin: “Oi Allaah, älä laita sitä kasvoihini, koska silloin he ajattelevat, että se on rangaistus, koska jätin esi-isiemme tavat.”

Valo siirtyi kasvoiltani ratsupiiskani kärkeen. Kuka tahansa saattoi nähdä valon pimeydessä roikkuvan ilmassa kuin lampun, kun ratsastin vuorenrinnettä alas. Kun tulin polun päähän, isäni, joka oli kovin vanha, tuli luokseni. Sanoin: “Pysy kaukana minusta isä. Minä en enää kuulu sinulle, etkä sinä minulle.”
“Miksi poikaseni?” - “Minusta on tullut muslimi ja Muhammedin uskonnon seuraaja.” “Vai niin, poika,” hän vastasi. “Minä seuraan sinun uskontoasi.”
“Mene ja puhdistaudu”, sanoin, “ja puhdista vaatteesi. Sitten tule luokseni, että voin opettaa sinulle mitä minulle on opetettu.” Kun hän oli palannut luokseni, kerroin hänelle islamista. Hän hyväksyi kuulemansa ja hänestä tuli muslimi.

Sitten vaimoni tuli paikalle ja sanoin hänelle: “Pysy poissa luotani, koska sinä et enää kuulu minulle, enkä minä sinulle.”
“Miksi?” vaimo kysyi.
“Islam on erottanut minut sinusta. Minusta on tullut muslimi ja minä seuraan Muhammedin uskontoa.”
“Sinun uskontosi olkoon minun uskontoni”, vaimo sanoi.
“Sitten sinun täytyy mennä ja puhdistautua Dushsharan lähteessä.”
“Miksi? Pelkäätkö, että patsas kostaisi ja vahingoittaisi joitain lapsistasi?” (Lähteellä oli yksi monista patsaista).
“Kirottu patsas! Etkö ymmärrä? Se mykkä patsas ei voi vahingoittaa sinua. Pyysin sinua menemään sinne, koska ei ole sopivaa paikkaa kylpeä paikassa, jossa ihmiset voivat nähdä sinut.”
Sitten kerroin hänelle islamista, hän hyväksyi ja palasi islamiin. Seuraavaksi kerroin islamista Dawsin ihmisille, jotka olin kutsunut koolle. Kaikki muut kieltäytyivät paitsi Abu Huraira, joka hyvin nopeasti hyväksyi ja palasi islamiin.”

At-Tufayl jatkaa kertomustaan: “Sitten menin Abu Hurairan kanssa Mekkaan, Siunatun Profeetan luokse, joka kysyi minulta: “Entä he, jotka jätit jälkeesi?” (Tarkoittaen Dawsin väkeä.)
“Heidän sydämensä ovat hukkuneet epäuskoon ja tietämättömyyteensä. Dawsilaiset ovat peittyneet syntisyyteensä ja kurittomuuteensa.” Tässä kohtaa Siunattu Profeetta nousi, puhdistautui ja käänsi kämmenensä taivasta kohti.”

Tämä osuus kuullaan Abu Hurairan kertomana:
“Kun näin hänen tekevän niin, pelästyin, että hän kiroaisi kansani ja he katoaisivat. Joten huudahdin: “Kansani...” Niin Profeetta rukoili ääneen sanoen: “Oi Allaah, johdata Dawsin väkeä.” Tämän hän sanoi kolmesti, jonka jälkeen hän kääntyi at-Tufaylin puoleen ja sanoi: “Mene kansasi luo, ole heille ystävällinen ja jatka heidän kutsumistaan islamiin.”

“Viivyin dawsilaisten kotikulmilla kutsuen heitä islamiin siihen asti, kun Siunattu Profeetta teki hijran Medinaan ja Badrin, Uhudin ja Trenchin taistelut olivat tapahtuneet. Sitten menin Allaahin Lähettilään luokse 80 perheen kanssa, jotka olivat palanneet islamiin ja joista oli tullut hyviä harjoittavia muslimeja.

Profeetta oli hyvin ilahtunut ja määräsi, että saamme osan Khaybarin saaliista. Me pyysimme: “Oi Allaahin Lähettiläs! Tee meistä armeijasi oikea sivusta, kun menet sotaan ja tee motostamme “mabrur” (Allaah hyväksyköön hyvät tekosi).”

At-Tufayl jatkaa: “Viivyin Allaahin Lähettilään seurassa, kunnes Allaah auttoi häntä valloittamaan Mekan, jolloin pyysin hartaasti: “Oi Allaahin Lähettiläs! Lähetä minut Dhu-l-Kaffayniin, `Amr b. Mamaman patsaan lujokse, että voisin polttaa sen.” Profeetta salli minun mennä, joten menin patsaan luokse, joka oli ihmisten ympäröimä. Kun tulin lähemmäksi sitä, valmiina sytyttämään sen tuleen, ihmiset jotka uskoivat patsaaseen, kerääntyivät ympärilleni katselemaan. He olivat varmoja, että jos satuttaisin sitä, se vahingoittaisi minua tai minä tulisin salaman lyömäksi. Huolettomana asetin soihdun patsaaseen laulaen “Dhu-l-Kaffayn, me emme koskaan tule palvomaan sinua. Me olemme vanhempia, synnyimme enne sinua. Katso, kuinka tuli polttaa sinut!” Tuli tuhosi patsaan. Savuna ilmaan hävisi kaikki se, mitä oli ollut dawsilaisten sydämissä pakanuudesta. Kaikki he hyväksyivät islamin, ja heistä tuli vilpittömiä muslimeja.”

At-Tufayl oli Profeetan läheinen seuralainen siihen asti kunnes hän kuoli. Kun Abu Bakr valittiin kalifiksi muslimiumman johtoon, at-Tufayl laittoi itsensä, miekkansa ja poikansa kalifin palvelukseen. Kun Ridda-sodat (ridda tarkoittaa kääntymistä pois islamin uskosta sen hyväksymisen jälkeen) syttyivät, at-Tufayl taisteli poikansa kanssa eturivissä väärää profeettaa, Musailimaa vastaan. Matkalla al-Yamamaan at-Tufayl näki eräänä yönä unen, ja pyysi ystäviään selittämään sen hänelle. Hän sanoi, “Näin, että pääni oli ajeltu, lintu lensi ulos suustani ja nainen laittoi minut sisälle mahaansa. Poikani `Amr yritti saada minut kiinni, mutta epäonnistui.”
“Ehkä se tarkoittaa hyvää”, he sanoivat.
“Luulen, että voin selittää sen itsekin” at-Tufayl sanoi, “Pään ajelu tarkoittaa, että pääni hakataan, lintu on sieluni, joka jättää ruumiini ja nainen maa, johon minut haudataan. Toivon kuolevani marttyyrina. Mitä tulee poikaani, hän myös toivoo kuolevansa marttyyrina ja toivon Allaahin suovan sen hänelle, mutta se vie vielä jonkin aikaa.”

Al-Yamaman taistelussa Profeetan seuralainen at-Tufayl taisteli urhoollisesti todistaen uskostaan, kunnes hän sai surmansa. Hänen poikansa `Amr taisteli kunnes hän oli saanut monia ruhjeita ja menettänyt toisen kätensä. Hänet kannettiin Medinaan jättäen taistelukentälle isänsä ja kätensä.

`Umar ibn al-Khattabin johtajuuden aikoihin `Amr, at-Tufaylin poika saapui `Umarin kokouspaikalle. `Umarille tuotiin ruokaa ja hän pyysi kaikkia paikalla olevia liittymään seuraan. `Amr perääntyi ja `Umar sanoi reilulla tyylillään: “Mikä sinun on? Oletko liian häpeissään liittyäkseen seuraamme, koska olet menettänyt toisen kätesi?” Kun `Amr myöntyi, `Umar sanoi: “Vannon, en koske ruokaan, ennen kuin sinä kosket siihen. Me emme hyljeksi sinua, sillä sinä olet ainoa meistä, jolla on jo osa itsestään Paratiisissa.” Tällä `Umar tarkoitti `Amrin kättä.

Unelma marttyyrina kuolemisesta härnäsi `Amria ja hän tavoitteli unelmaansa. Kun al-Yarmukin taistelu (taistelu muslimien ja bysanttilaisten välillä, jonka muslimit voittivat) alkoi, `Amr oli yksi sotureista jotka olivat taistelukentällä. Ja hän taisteli kunnes sai marttyyrikuoleman, jota hänen isänsä oli saanut hänet toivomaan esimerkillään.
Allaah, (swt) olkoon armollinen ar-Tufaylille, marttyyrille ja marttyyrin isälle.