Tämän tarinan sankari on seuralainen nimeltä Abdullah Hudhafa al-Sahmi. Historia olisi voinut kohdella tätä miestä kuin ketä tahansa arabialaista, mutta Allaah antoi hänelle mahdollisuuden tavata aikansa maankuuluja hallitsijoita: Khusraw Parviz, Sasanian keisari ja Heraklius, bysanttilaisten keisari. Abdullah tapasi heidät kummatkin ja kummatkin tarinat ovat eläneet läpi historian.

Sasanian keisarin Abdullah tapasi hijran kuudentena vuonna, jolloin Siunattu Profeetta päätti lähettää ryhmän seuralaisiaan lähettiläiksi valtakuntien johtajien luokse. Lähettiläiden mukana hän halusi lähettää kirjeita johtajille kutsuen heitä islamiin. Siunattu Profeetta oli tietoinen, että tehtävä oli hyvin vaarallinen. Lähettiläät menisivät kaukaisille, heille tuntemattomille maille, joiden kieliä he eivät taitaneet eivätkä tunteneet vieraiden johtajien toimintatapoja. Kaiken tämän lisäksi he tulisivat kutsumaan heitä islamiin; jättämään vanhat uskomuksensa, luovuttamaan valtansa ja arvoasemansa ja hyväksymään uskonnon, jonka kannattajat olivat siihen asti olleet vain heidän valtakuntiensa seuralaisia. Se oli niin uhkarohkea yritys, että kuka tahansa, joka suostuisi siihen, voisi laskea itsensä menetetyksi ja kuka tahansa, joka selviäisi siitä, voisi ajatella olevansa uudelleen syntynyt.

Tämän takia Siunattu Profeetta kutsui seuralaisensa koolle ja käänsi kasvonsa heihin päin. Ylistettyään Allaahia ja todistettuaan, että profeetta Muhammed on Hänen Lähettiläänsä, hän sanoi: “Toivon voivani lähettää jotkut teistä Arabian ulkopuolelle, valtioiden kuninkaiden luokse. Älkää kohdelko minua samoin kuin Israelin lapset kohtelivat Jeesusta, Marian poikaa.” (ts. kohdelkaa minua vain lähettiläänä).

Allaahin Lähettilään seuralaiset lupasivat, että he tekisivät mitä hän ikinä halusi ja menisivät minne hän vain sallisi heidän mennä. Siunattu Profeetta antoi kirjeensä kuuden seuralaisensa haltuun, yksi heistä oli Abdullah ibn Hudhafa al-Sahmi. Hänen oli määrä viedä Profeetan viesti Khusrawille, Sasanian keisarille.

Abdullah ibn Hudhafa valmisteli ratsunsa, jätti jäähyväiset vaimolleen ja lapsilleen ja lähti matkaan. Hän ratsasti yli mäkien ja halki laaksojen, ilman seuralaista - paitsi Allaah - koettaen saavuttaa Persian. Kun hän vihdoin pääsi määränpäähänsä, hän pyysi, että hänen tulostaan ilmoitettaisiin keisarille. Hän kertoi hovimiehelle kirjeestä, jonka hän oli tuonut keisarille. Khusraw määräsi vastaanottohallinsa koristelusta ja kutsui Persian merkittävät henkilöt koolle tapaamiseen. Kun kaikki olivat saapuneet Abdullah ibn Hudhafa sai vihdoin saapui sisään. Hän astui sisään arabin asussa, kietoutuneena karkeaan viittaan ja ohueen päähineeseen. Hän seisoi suorassa, pää pystyssä. Islamin voima antoi hänelle mittavuuden ja hänen sydämensä leiskusi uskon ylpeydestä.

Kun Khusraw näki Abdullahin lähestyvän, hän viittasi yhtä hovimiehistään ottamaan tämän tuoman kirjeen vastaan. Abdullah ibn Hudhafa kieltäytyi: “Ei, Siunattu Profeetta käski minun ojentaa kirjeen omakätisesti keisarille, ja minä en koskaan toimi vastoin Profeetan käskyjä.”

Khusraw kertoi hovimestareilleen, että he voisivat antaa Abdullahin tulla peremmälle ja niin hän tuli ja ojensi kirjeen keisarille. Sitten Khusraw kutsui arabialaisen kirjurin al-Hirahista paikalle. Hän käski kirjuria avaamaan kirjeen ja lukemaan sen sisällön, joka kuului näin:
“Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen. Muhammedilta, Allaahin Lähettiläältä Khusrawille, Persian keisarille. Rauha hänelle, joka seuraa Jumalallista johdatusta...”
Kuultuaan tämän verran Khusraw tuli hyvin vihaiseksi. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi ja hänen suonensa pullistuivat Profeetan tervehdyksestä, koska tämä oli aloittanut omalla nimellään. Khusraw riuhtaisi kirjeen kirjurin kädestä, repi sen palasiksi raivoten: “Noin hän lähestyi minua (kirjeellä), vaikka hän on minun orjani.” Sitten hän käski viedä Abdullahin ulos hallistaan.”

Abdullah ibn Hudhafa lähti Khusrawin luota tietämättä mitä hänen kohdalleen sattuisi. Tapettaisiinko hänet vai annettaisiinko hänen mennä rauhassa? Ei kestänyt kauaa, kun Abdullah jo sanoi itselleen: “Allaahin nimeen, en välitä mitä minulle tapahtuu niin kauan kun olen täyttynyt Allaahin Lähettilään minulle antaman tehtävän.” Hän nousi kamelinsa selkään ja lähti matkaan.

Kun Khusrawin viha oli laantunut, hän määräsi Abdullahin tuotavaksi takaisin, mutta häntä ei löytynyt mistään. Hänen miehensä etsivät ja etsivät, jopa Arabiaan johtavalta tieltä, mutta mitään ei löytynyt.

Kun Abdullah saapui Profeetan luokse, hän kertoi mitä Khusrawin luona oli tapahtunut ja kuinka tämä oli repinyt kirjeen. “Allaah repiköön hänen valtakuntansa”, sanoi Profeetta Khusrawista.

Khusraw oli kirjoittanut edustajalleen Badhanille Jemeniin: “Lähetä tälle miehelle, joka on esiintynyt Hijazizza (ts. Profeetta Muhammed) kaksi hyvää sotilasta. Käske heidän tuoda hänet minulle.” Badhan lähetti kaksi parasta miestään siunatun Profeetan luokse mukanaan viesti, että Profeetan tulisi lähteä heidän mukanaan Khusrawin luokse vastusteluitta. Badhan myös määräsi, että heidän tulisi tarkkailla Profeettaa tiiviisti, että he voisivat saada hänestä tietoja ja tuoda mahdollisimman paljon uutisia hänen tekemistään mukanaan.

Badhanin lähettämät kaksi miestä matkustivat kiireesti, kunnes he saavuttivat al-Taifin, jossa he tapasivat joitakin tukkukauppiaita quraishilaisten heimosta. He kysyivät heiltä profeetta Muhammedista ja heille kerrottiin hänen löytyvän Yathribista (Medinasta). Pakanalliset tukkukauppiaat palasivat Mekkaan iloiten ja kertone sen asukkaille, että he voisivat rauhoittua: mies nimeltä Khusraw oli asettunut Profeetan tielle.

Miehet suuntasivat Medinaan, josta he löysivät Siunatun Profeetan . He antoivat hänelle Badhanin kirjeen ja sanoivat:
“Khusraw, kuninkaiden kuningas, lähetti meidät ottamaan sinut hänen luokseen. Jos tulet suosiolla, puhumme sinusta keisarille ystävälliseen sävyyn ja hän ei vahingoita sinua. Jos kieltäydyt, tulet tietämään kuka hän on, mitä hänen voimansa ja energiansa on ja hän vallassaan voittaa sinut ja ystäväsi.” Siunattu Profeetta hymyili ja pyysi heitä palaamaan leiriinsä ja tulemaan takaisin seuraavana aamuna.

Kun he palasivat hänen luokseen seuraavana aamuna, he kysyivät oliko hän valmistautunut matkaan Khusrawin luokse. Siunattu Profeetta sanoi:
“Tästä päivästä Khusrawia ei enää ole. Allaah lähetti Shirwayhin, Khusrawin pojan ja hän on tappanut isänsä (sinä ja sinä yönä)...”

He tuijottivat Profeettaa hämmästyneenä ja sanoivat: “Tiedätkö mitä puhut? Onko tämä se minkä haluat meidän kirjoittavan Badhanille?” Hän vastasi: “Kyllä ja kertokaa hänelle, että islamin usko tulee leviämään yli Khusrawin keisarikunnan. Jos Badhan hyväksyy islamin, takaan hänen asemansa loukkaamattomuuden ja teen hänestä kansansa johtajan.”

Miehet palasivat Badhanin luokse ja heidän kerrottua tapahtuneesta Badhan sanoi: “Jos se, mitä Muhammed sanoo, on totta, silloin hän tosiaan on profeetta. Jos hän valehtelee, katsotaan mitä hänelle teemme.”

Aivan pian Badhan sai kirjeen Shirwayhilta:
“Olen tappanut Khusrawin, ja olen tehnyt niin kostaakseni. Hän tappoi monta kansastamme ja pahoinpiteli naisväkeämme. Hän tappoi merkkihenkilöitämme ja riisti asemamme. Kun saat tämän kirjeen, tiedä, että olet minulle paljon velkaa.” Kirjeen luettuaan Badhan julkisti uutisen paluustaan islamiin ja samoin myös kaikki persialaiset, jotka sillä hetkellä olivat Jemenissä, hyväksyivät islamin.

Sellainen oli tarina Abdullah ibn Hudhafasta Sasanian keisarin kanssa.

Abdullah ibn Hudhafa tapasi Bysantin keisarin Omar ibn al-Khattabin hallituskaudella ja tämä tarina on todella ainutlaatuinen.

Hijran yhdeksäntenätoista vuonna Omar ibn al-Khattab lähetti armeijan taistelemaan Bysantin vihamielisiä joukkoja vastaan. Abdullah ibn Hudhafa oli tuossa armeijassa. Bysantin mahtimies oli kuullut tarinoita muslimisotilaista, heidän kestävästä, vilpittömästä uskostaan ja uhrauksistaan Allaahin ja Hänen Lähettiläänsä vuoksi. Hän määräsi, että jokainen muslimisotilas, jonka he saisivat käsiinsä, pitäisi tuoda elävänä hänen eteensä.

Oli Allaahin tahto, että Abdullah jäi kiinni. Hänet vietiin keisarin luokse, jolle kerrottiin, että Abdullah oli ollut yksi Profeetan seuralaisista ja ensimmäisten joukossa, jotka palasivat islamiin. Keisari katseli Abdullahia pitkään ja tarkasti, jonka jälkeen hän sanoi: “Haluaisin tehdä sinulle tarjouksen.”
“Ja mitä se voisi olla?” Abdullah kysyi.
“Jos suostut hyväksymään kristinuskon, en vahingoita sinua, vaan vapautan sinut ja kohtelen sinua vieraanvaraisesti.”
“Kaukana se minusta. Kuolema on tuhannen kertaa mieluisampi minulle kuin se mitä sinä tarjoat.” vanki vastasi päättäväisesti.
Keisari sanoi: “Näen, että olet ritarillinen mies. Joten jos hyväksyt tarjoukseni annan sinulle osan vallastani ja asemastani.”
Sidottuna kahleisiin vanki hymyili: “Jos antaisit minulle kaiken mitä omistat ja kaiken mitä arabialaiset omistavat, en silti jättäisi Muhammedin uskontoa edes yhdeksi sekunniksi.”
“Sitten minä määrään sinut tapettavaksi.”
“Tee kuten tahdot.”

Keisari määräsi hänet ristiinnaulittavaksi, sitten hän käski jousimiehiään ampumaan häntä käsivarsiin. Hän tarjosi Abdullahille jälleen kristinuskoa, mutta jälleen hän kieltäytyi. Sitten häntä ammuttiin jalkoihin. Keisari kertasi tarjouksensa, mutta Abdullah kieltäytyi jättämästä islamia. Tässä kohtaa hänet määrättiin siirrettäväksi ristiltä.

Keisari määräsi tuotavaksi ison, kiehuvan kattilan. Se oli täytetty öljyllä ja kuumennettu kiehuvaksi. Paikalle tuotiin kaksi muslimivankia ja heidät heitettiin kattilaan. Muut katselivat heidän lihansa sulamista ja luiden paljastumista. Sitten keisari kääntyi Abdullahin puoleen, tarjosi jälleen kristinuskoa. Abdullah oli vain vakaampi ja varmempi kieltäytymisessään.

Keisari menetti toivonsa ja määräsi Abdullahin heitettäväksi kattilaan niin kuin hänen toverinsa. Kun Abdullahia oltiin laskemassa alas kattilaan, hänen silmissään oli kyyneliä. Keisarin miehet kertoivat tästä keisarille ja hänet nostettiin takaisin, koska hänen luultiin itkevän peloissaan. Keisari esitti taas tarjouksensa, viimeisen kerran. Kun hän kieltäytyi, keisari sanoi: Saisit kuolla! Miksi sitten itkit?”

Abdullah vastasi: “Itkin, kun tajusin, että tulisi kuolemaan ja minulla on vain yksi sielu uhrattavana Allaahille ja tavoittelemaan Hänen mieltymystään. Voi kun minulla olisi yhtä monta sielua uhrattavana kuin minulla on hiuksia päässäni! Mielelläni antaisin kaikkien niiden joutua kattilaan.”

Tyranni kysyi: “Jos päästän sinut, suuteletko minua otsalle (kunnioituksen osoituksena)?”
“Vain jos vapautat kaikki muut muslimivangit.”
“Olkoon nii.” Abdullah kertoi: “Sanoin itselleni: hän on Allaahin vihollinen, mutta jos suutelen hänen päätään, hän laskee muutkin vangit menemään kanssani. Siitä ei voi olla harmia.” Niin Abdullah suuteli keisarin päätä ja vangit vapautettiin.

Abdullah ibn Hudhafa palasi Omar ibn al-Khattabin luokse. Oikeudenmukainen ja armollinen johtaja Omar oli hyvin mielissään. Kun hän katsoi vankiin, joka oli vapautettu, hän sanoi: “Jokaisen muslimi tulisi suudella Abdullah ibn Hudhafaa otsalle, ja minä olen ensimmäinen, joka tekee niin.” Sitten Omar nousi ja suuteli häntä otsalle.