Äitiys ja lapset

Muhammad Ali Hashimi
suom. Sakeenah Vuorinen

Epäilemättä lapset ovat suuren ilon ja helpotuksen lähde, he tekevät elämästä suloisen, tuovat enemmän rizqiä (elatusta) perheen elämään ja antavat toivoa. Isä näkee lapsen tulevaisuuden avun ja tuen lähteenä, edustamassa perhettä ja jatkamalla suvun kulkua. Äiti taas näkee lapsensa toivon lähteenä, elämän lohdutuksena ja ilona, ja toivona tulevaisuudesta. Kaikki nämä toivot lepäävät lasten hyvässä kasvatuksessa ja heille hyvän valmiuden elämään antamisessa, niin että he tulevat aktiivisiksi ja rakentaviksi tekijöiksi yhteiskunnassa, ollen hyvyyden lähde heidän vanhemmillensa, yhteisöllensä ja yhteiskunnalle yleensä. Sitten he tulevat olemaan kuten Allaah, Subhaanahu wa Ta’aala heitä kuvasi: “Al-Maalu wal-banuuna zeenatul-Hayaatid-dunyaa.” “Rikkaus ja lapset ovat tämän maailman aarteita…” (Suuratul-Kahf, 18:46) Jos heidän koulutuksensa ja kasvatuksensa on laiminlyöty, he tulevat omaamaan huonon luonteen, ja he tulevat rasittamaan vanhempiaan, yhteisöään ja yhteiskuntaansa kokonaisuudessa.

Äiti ymmärtää suuren vastuun joka hänellä on hänen lapsiaan kohtaan

Musliminainen ei koskaan unohda, etä äidin vastuu lasten kasvatuksessa ja heidän luonteensa muokkaamisessa on suurempi kuin isän, sillä lapset tapaavat olla läheisempiä heidän äitiänsä kohtaan ja he viettävät enemmän aikaa hänen kanssaan; hän tietää kaiken heidän käyttäytymisestään, tunteellisesta ja älyllisestä kehittymisestä heidän lapsuudensa ajan ja nuoruuden vaikeista vuosista.

Niinpä nainen, joka ymmärtää Islaamin opetukset ja hänen oman koulutuksellisen roolinsa elämässä, tietää hänen täyden vastuunsa hänen lastensa kasvatuksesta, kuten on mainittu Koraanissa: “Yaaa ayyuha-lladheena ammanuu quuu a(n)fusakum wa ahleekum naara(n) wa quuduhan-naasu wal-Hijaarah” “Oi te, jotka uskotte! Pelastakaa itsenne ja perheenne Tulelta, jonka polttoainetta ovat Ihmiset ja Kivet…” (Suuratut-Tahreem 66:6)

Profeetta myös viittasi tähän vastuuseen sanoessaan: “Jokainen teistä on paimen ja jokainen teistä on vastuussa hänen laumastaan. Johtaja on paimen ja on vastuussa laumastaan; mies on perheensä paimen ja on vastuussa laumastaan; nainen on miehensä kodin paimen ja on vastuussa laumastaan; palvelija on hänen herransa omaisuuden paimen ja on vastuussa siitä. Jokainen teistä on paimen ja on vastuussa laumastaan.” (Kerännyt al-Bukhaaree ja Muslim)

Islaam asettaa vastuun jokaisen yksilön harteille; yksikään ihminen ei ole jätetty ulos. Vanhemmat - erityisesti äidit - ovat vastuussa heidän lastensa hyvästä ja vahvasta kasvatuksesta ja oikeasta Islaamilaisesta koulutuksesta, perustuen niihin jaloihin luonteenpiirteisiin jotka Profeetta sanoi tulleensa täydentämään ja levittämään ihmisten joukkoon: “Minut on lähetetty tekemään oikeudenmukaisesta käyttäytymisestä täydellinen.” (Kertonut al-Bukhaaree)

Ei ole mitään paremmin kuvaavaa vanhempien vastuun suuruudesta heidän lapsiaan kohtaan ja heidän velvollisuudestaan antaa heille sopiva Islaamilainen kasvatus kuin oppineiden yhteisymmärrys, että jokaisen tulisi ottaa neuvo Profeetan sanoista: “Komenna lapsiasi rukoilemaan kun he ovat seitsämän ja lyö heitä jos he eivät tee niin kun he ovat kymmenen.” (Hadeeth Hasan, kertonut Ahmad ja Abuu Daawuud)

Vanhemmat, jotka tietävät tämän hadithin, mutta eivät opeta lapsiaan rukoilemaan kun he ovat seitsämän tai lyö heitä jos he eivät rukoile kun he ovat kymmenen, ovat vanhempia, jotka ovat syntisiä ja epäonnistuneita heidän tehtävässään; he tulevat olemaan vastuussa Allaahin edessä heidän epäonnistumisensa johdosta.

Perhe ja koti ovat yhteisön pienoismalli jossa lasten ajatusmaailma, älykkyys, asenteet ja taipuvuudet muokataan kun he vielä ovat hyvin pieniä ja valmiita vastaanottamaan johdatuksen sanoja. Niinpä vanhempien tärkeä rooli heidän poikiensa ja tyttäriensä mielien muokkaamisessa ja heidän ohjaamisessaan totuuteen ja hyviin tekoihin on todella selvä.

Musliminaiset ovat aina ymmärtäneet heidän vastuunsa lasten kasvatuksessa, ja on loistava lista heistä, jotka ovat kasvattaneet ja vaikuttaneet suuriin miehiin, ja asettaneet ja kasvattaneet jaloja arvoja heidän sydämissään. Ei ole suurempaa todistetta siitä, kuin se tosiasia, että viisaat ja älykkäät naiset ovat kasvattaneet enemmän jaloja poikia kuin ovat viisaat ja älykkäät miehet, niin pitkälle, että on vaikeaa löytää Ummamme suurten miesten joukosta ketään, joka ei olisi ollut äitinsä syvän vaikutuksen alaisena.

Az-Zubayr ibn al-‘Aqqaamiin vaikutti syvästä hänen äitinsa Safiyyah bint ‘Abdul-Muttalib, joka istutti häneen hyviä ominaisuuksia ja erottuvan luonnon.

‘Abdu-Llaah, al-Mundhir ja ‘Urwah, az-Zubayrin pojat, olivat niiden arvojen tuotteita jotka heihin istutti heidän äitinsä Asmaa bint Abuu Bakr, ja jokainen heistä jätti jälkensä historiaan ja saivat korkean arvon.

‘Alee ibn Abee Taalib sai viisautta, viisautta ja hyvää luonnetta hänen äidiltään, Faatimah bin Asadilta.

‘Abdu-Llaah ibn Ja’far, Arabien anteliaisuuden mestari ja jaloin heidän johtajistaan, menetti hänen isänsä jo nuorena, mutta hänen äitinsä ‘Umays huolehti hänestä ja antoi hänelle ne hyvät taidot ja jalot luonteenpiirteet joiden avulla hänestä itsestään tuli yksi Islaamin suurimmista naisista.

Mu’aawiyah ibn Abee Sufiyaan peri luonteensa voiman ja älykkyytensä hänen äidiltään, Hind ibn ‘Uthbalta, ei hänen isältään Abuu Sufiyaanilta. Kun hän oli vauva, hänen äitinsä huomasi, että hänellä oli viisaita ja nokkelia piirteitä. Joku sanoi hänelle: “Jos hän elää, hänestä tulee hänen kansansa johtaja.” Hän vastasi: :”Älköön hän eläkö, jos hänestä tulee vain hänen kansansa johtaja!”

Mu’aawiyah oli kykenemätön istuttamaan hänen nokkeluutensa, kärsivällisyytensä ja taitonsa hänen omaan poikaansa, Yazeediin, sillä pojan äiti oli yksinkertainen Beduiininainen, jonka hän oli nainut hänen kauneutensa ja hänen asemansa johdosta hänen heimossaan ja perheessään.

Mu’aawiyan veli Ziyaad ibn Abee Sufiyaan, joka oli mitä parhain esimerkki älykkyydestä ja muista hyvistä ominaisuuksista, oli vastaavasti kykenemätön siirtämään näitä ominaisuuksia hänen pojalleen ‘Ubaydu-Llaahille, joka kasvoi tyhmöksi, kömpelöksi, impotentiksi ja tietämättömäksi. Hänen äitinsä oli Marjanah, Persialainen nainen jolla ei ollut mitään niistä ominaisuuksista jotka olisivat voineet tehdä hänestä suuren miehen äidin.

Historia kertoo meille kahden suuren miehen nimet Banuu Umayyasta, joista ensimmäinen oli tunnettu hänen luonteestaan, pystyvyydestään, älykkyydestään ja viisaudestaan, ja toinen joka otti oikeuden, hyvyyden, hurskauden ja oikeudenmukaisuuden polun.

Ensimmäinen oli ‘Abdul-Maalik bin Marwaan, jonka äiti oli ‘Aa`ishah bint al-Mugheerah bin Abil-‘As ibn Umayyah, joka oli tunnettu hänen luonteensa vahvuudesta, kestävyydestä ja älykkyydestä. Toinen oli ‘Umar ibn ‘Abdul-‘Azeez , viides Khulafaa ar-Raashiduun (Oikeudenmukaisista Khalifoista), jonka äiti oli Umm ‘Asim bint ‘Asim ibn ‘Umar al-Khattaab, jolla oli jaloin luonne hänen aikansa naisista. Hänen äitinsä oli Allaahin oikeudenmukainen palvelija, josta ‘Asim näki, että hän oli rehellinen ja oikeudenmukainen, ja seurasi selvästi oikeaa polkua, kun hän kieltäytyi laittamasta vettä maidon sekaan kuten hänen äitinsä häntä käski, sillä hän tiesi, että Allaah pystyisi hänet näkemään.

Jos me käännymme Andalusiaa kohti, me löydämme loistokkaan, hyväluontoisen, yrittelijään johtajan 'Abdur-Rahmaan an-Naasirin, joka aloitettuaan elämänsä orpona, lähti perustamaan Islaamilaista valtiota lännessä, jonka Euroopan johtajat ja kuninkaat ympäröivät ja jonka oppimisen instituutiteista kaikkien kansojen oppineet ja filosofit tulivat etsimään tietoa. Tämä valtio teki suuria lahjoituksia maanlaajuiselle Islaamilaiselle kulttuurille. Jos me tutkisimme tämän miehen suuruuden saloja, niin me huomaisimme että suurin niistä oli hänen äitinsä suuruus, sillä hän tiesi miten istuttaa poikaansa eteenpäin pyrkimisen dynaaminen henki.

‘Abbaasien valtakauden aikana oli kaksi suurta naista, jotka istuttivat yritteijäisyyden, tarkkaavaisuuden ja ylöspäinpyrkivyyden heidän poikiinsa. Ensimmäinen heistä oli Jaäfar ibn Yahyan äiti, joka oli khalifah Haruun ar-Rasheedin waazir (neuvonantaja). Toinen heistä oli Imaam ash-Shaafi’een äiti: hän ei koskaan nähnyt isäänsä joka kuoli kun hän oli vielä vauva, niinpä hänen äitinsä huolehti hänen koulutuksestaan.

On monia tämänkaltaisia esimerkkejä loistokkaista naisista meidän historiassamme, naisia, jotka istuttivat poikiinsa luonteen jalouden ja suuruuden siemenet, ja jotka seisoivat heidän takanaan kaikessa minkä he saavuttivat voimassa ja asemassa.

Hän käyttää parhaita keinoja heidän kasvatuksessaan

Älykäs Musliminainen ymmärtää hänen lastensa psykologian, ja huomaa heidän eronsa heidän asenteissaan ja taipumuksissaan. Hän yrittää tunkeutua heidän viattomaan maailmaansa ja istuttaa jalojen arvojen ja arvokkaiden luonteenpiirteiden siemenet, käyttäen parasta ja vanhemmuuden parhaiten vaikuttavaa menetelmää.

Äiti on luonnollisesti läheinen lapsilleen, ja hän asettaa itsensä heitä lähelle niin, että he ovat hänelle avoimia ja jakavat heidän tunteensa ja ajatuksensa hänen kanssaan. Hän kiirehtii korjaamaan heitä ja tietämään heidän ajatuksensa ja tunteensa, ottaen huomioon jokaisen lapsen iän ja henkisen tason. Hän leikkii ja vitsailee heidän kanssaan silloin tällöin, kehuen heitä ja antaen heidän kuulla rakkauden, välityksen, myötätunnon sanoja. Näin heidän rakkautensa häneen kasvaa, ja he tulevat vastaanottamaan ja hyväksymään hänen opastuksen sanansa ja korjauksensa innokkaasti. He tottelevat häntä rakkaudestaan häneen, sillä on suuri ero vilpittömän tottelevaisuuden välillä joka tulee sydämestä, jonka perustana on rakkaus, kunnioitus ja luottamus, ja tottelevaisuus, josta vilpittömyys puuttuu, jonka perustana on vääryys, väkivalta ja pakotus. Ensimmäinen on kestävä tottelevaisuus, vahva ja hedelmällinen, kun taas viimeinen on hutera ja perusteeton, ja tulee nopeasti katoamaan kun väkivalta ja julmuus saavuttavat äärimmäisen tason.

Hän näyttää rakkautensa ja kiintymyksensä heihin

Musliminainen ei ole tietämätön siitä tosiasiasta, että hänen lapsensa tarvitsevat lämmintä kylkeä, syvää rakkautta ja vilpitöntä kiintymystä kehittyäkseen normaalisti, ilman psykologisia vaivoja, kriisejä tai komplekseja. Tämä hyvä kasvatus tulee täyttämään heidät optimismilla, luottavaisuudella, toivolla ja yrittelijäisyydellä. Näin ollen välittävä Muslimiäiti näyttää hänen rakkautensa ja kiintymyksensä hänen lapsiinsa joka tilanteessa, täyttäen heidän elämänsä ilolla ja onnellisuudella ja täyttäen heidän sydämensä itseluottamuksella ja turvallisuudella.

Totellinen Musliminainen on myötätuntoinen hänen lapsiaan kohtaan, sillä myötätunto on perus Islaamilainen luonteenpiirre, johon Profeetta rohkaisi sanoin ja teoin, kuten Anas kertoo meille: “En koskaan nänyt ketään joka olisi ollut myötätuntoisempi lapsia kohtaan kuin Allaahin Lähettiläs . Hänen poikansa Ibraaheem oli imettäjän hoivissa Madeenan ympärillä olevilla kukkuloilla. Hänellä oli tapana mennä sinne, ja me menimme hänen kanssaan, hän astui taloon, nosti poikansa ylös ja suuteli häntä, sitten me tulimme takaisin.” (Kertonut Muslim)

Profeetan myötätunto ja rakkaus Muslimilapsia kohtaan sisälsi myös pienet leikkijät. Hän tapasi täyttää heidät hänen myötätunnollaan ja välittämisellään. Anas kertoo, että milloin hyvänsä Profeetta kulki ohi poikaryhmän hän tapasi hymyillä heille kiintyneesti ja tervehtiä heitä.

Esimerkki myötätunnosta on myös Hadeeth, jossa Profeetta sanoi: “Hän ei ole yksi meistä joka ei osoita myötätuntoa meidän pieniä kohtaan ja tunnista meidän vanhuksien oikeuksia.” (Saheeh, kertonut Ahmad)

Abu Hurayrah kertoi, että Profeetta pussasi al-Hasan ibn ‘Alee:a . Al-Aqra’ ibn Habis sanoi: “Minulla on kymmenen lasta, enkä ole koskaan pussannut yhtäkään heistä.” Profeetta sanoi: “Hänelle joka ei näytä armoa, ei tulla näyttämään armoa.” (Kerännyt al-Bukhaaree ja Muslim)

Profeetta , tämä loistava kouluttaja, aina yritti asettaa armon ja myötätunnon ihmisten sydämiin, ja yritti herättää heidän kykynsä rakastaa ja kiintyä, jotka ovat alkeellisimpia ihmisluonteenpiirteitä.

Yhtenä päivänä Beduiini tuli ja kysyi Profeetalta : “Suuteletko sinä poikiasi? Me emme.” Profeetta sanoi: “Mitä minä voin teille tehdä, jos Allaah on ottanut armon sydämistänne?” (Fath al-Baaree)

‘Aa`ishah kertoi: “Milloinhyvänsä Faatimah tuli huoneeseen, Profeetta nousi ylös, toivotti hänet tervetulleeksi, suuteli häntä ja tarjosi hänelle hänen istuinpaikkansa ja milloin hyvänsä Profeetta tuli huoneeseen, Faatimah nuosi ylös, toivotti hänet tervetulleeksi, suuteli häntä ja tarjosi hänelle hänen istuinpaikkansa. Kun hän tuli tapaamaan häntä hänen lopullisen sairautensa aikana, hän toivotti hänet tervetulleeksi ja suuteli häntä.” (Abuu Dawuud)

Profeetta ylisti Qurayshin naisia, sillä he olivat myötätuntoisimpia naisia heidän lapsiaan kohtaan, huolestuneimpia siitä, että he kasvattavat nämä kunnolla ja he tekivät heidän eteen uhrauksia, ja sen lisäksi pitivät hyvää huolta heidän miehistään. Tämä voidaan nähdä sanoista, jotka on kerännyt al-Bukhaaree ja jotka on kertonut Abu Hurayrah , joka sanoi: Kuulin Allaahin Sanansaattajan sanovan: “Qurayshin naiset ovat parhaita naisia jotka koskaan ovat ratsastaneet kamelilla. He ovat myötätuntoisia heidän lapsiaan kohtaan ja varovaisimpia heidän miestensä omaisuuden suhteen.”

Tämän opastuksen valossa, todellinen Musliminainen ei voi olla julma hänen lapsiaan kohtaan ja kohdella heitä rajusti tai ilkeästi, vaikka hänen luonteensa olisikin kova ja varautunut, sillä tämä uskonto, sen valon ja opastuksen avulla, pehmentää sydämet ja herättää rakkauden ja kiintymyksen tunteet. Niinpä meidän lapsemme ovat osa meitä, vieden tätä maailmaa eteenpäin, kuten runoilija Hittan ibn al-Mu’allaa sanoi: “Meidän lapsemme ovat sydämemme, kävellen meidän keskellä maan kamaralla, ja jos vain pienikin tuulenhenkäys heitä koskettaa, me emme voi nukkua koska huolehdimme heistä.” Abu Tammaam, Al-Hamsah.

Vanhempien tulisi olla täynnä rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa, haluavaisina tekemään uhrauksia ja tekemään kaiken parhaaksi heidän lapsilleen.

Epäilemättä se rikkaus mikä Muslimiäideille on annettu tunteissaan heidän lapsiaan kohtaan on yksi suurimmista syistä hänen onnellisuuteensa tässä elämässä. Se on asia, jonka moni länsimainen nainen on kadottanut maallisuuden, työn ja muiden asioiden tullessa ensimmäisenä hänen elämässään.