Tämä luento on edellisen luennon jatkoa koskien ehtoja liittyen meidän Shahadamme totuudenmukaisuuteen. Jälleen kerran, nämä ehdot tulevat Koraanista ja Sunnasta. Koraanista ja Sunnasta on selvää, että jos Shahadamme ei kanna mukanaan näitä ehtoja, niin silloin, itseasiassa, Shahadastamme ei ole meille mitään hyötyä Tuonpuoleisessa.

Jälleen kerran, kuten mainitsin viimekerralla, meidän tulisi kaikkien tehdä parhaamme varmistaaksemme että me täytämme nämä ehdot omissa elämissämme. Jos me täytämme ne, niin silloin, Allahin Armon Kunnian kautta, me voimme odottaa tapaamistamme Allahin kanssa Tuonpuoleisessa Hänen olessa meihin tyytyväinen.

Viime luennolla kävimme läpi kolme ehtoa, tieto al-‘ilm, varmuus al-yaqeen ja hyväksyntä al-qabuul.

Surullista kyllä, on monia jotka väittävät että uskon ja tekojen välissä ei ole mitään yhteyttä. Voit jopa kuulla Muslimin sanovat toiselle, “Tämä on paras Muslimi jonka olen koskaan tavannut,” vaikka kyseinen henkilö harvoin tekee mitään Islamiin liittyvää tekoa. Tämä väärä ymmärrys uskokosta on levinnyt läpi Muslimimaailman.

Totisesti Shahadamme, uskon todistuksemme tulee käydä ilmi teoista, kieleltä ja sydämestä. Sydämissämme meidän tulee rakastaa Allahia, pelätä Allahia ja elää toivossa Häneen. Meidän kielellämme meidän tulee todistaa Shahadaa. Ja teoissamme, meidän tulee toimia kaiken sen mukaan mitä Shahadah meiltä edellyttää. Kukahyvänsä joka väittää olevansa Muslimi mutta ei tee mitään tekoja, ei ymmärrä laisinkaan Islamia tai sitten todistaa todistusta häntä itseään vastaan koska hänen uskontodistuksensa ei ole todellinen ja oikea uskon todistus.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tosi uskova joskus lankeaisi syntiin. Totisesti, uskovat joskus tekevät syntiä. Mutta niin kauan kuin he tunnistavat, että mitä he tekivät ei ole oikein ja se ei ole jatkuvaa heidän alistuessaan Allahille, niin he eivät ole rikkoneet heidän Shahadaansa. Mutta ei tule unohtaa, että he ovat syntisiä kunnes he katuvat.

Ja mikä sitten on pienin määrä alistumista joka vaaditaan henkilöltä, ja jonka alapuolella ei voi olla väitettä uskosta? Niille oppineille, jotka sanovat että rukouksen hylkäys vie henkilön Islamin ulkopuolelle kulkee raja viidessä päivittäisessä rukouksessa. Kukahyvänsä joka ei rukoile, vähintään, viittä päivittäistä rukousta on mennyt sen rajan yli joka on hyväksyttävä tekojen puutteeksi. Ja Allah, Subhaanahu wa Ta’aala, tietää parhaiten.

Luonnollisesti heidän Shahadansa, jotka tulevat Muslimeiksi vain hyötyäkseen Muslimeista eikä siksi että he uskovat Islamiin, Allah tulee torjumaan Tuonpuoleisessa. He tulevat saamaan rangaistuksen valehtelunsa johdosta.

Tämä on jotain mitä meidän kaikkien tulisi ajatella. Mutta erityisesti heiden, jotka kasvoivat Muslimiperheissä ja ovat olleet koko ikänsä Muslimeita. Meidän tulisi tehdä se itsellemme hyvin selväksi, että me olemme Muslimeita vain yksin Allahin tähden. Me emme ole Muslimeita meidän vanhempiemme, ystäviemme, aviomiehemme tai yhteisömme tähden. Mielessämme täytyy olla selvänä, että olemme Muslimeita Allahin tähden ensiksi, viimeiseksi ja ainoastaan.

Yksi merkki siitä, että olemme Muslimeita Allahin tähden yksin on se, että teemme mitähyvänsä Allah meitä pyytääkin tekemään, vaikka se olisikin ristiriidassa sen kanssa, mitä joku muu haluaa meidän tekevän. Niinpä, aivan kuten olemme Muslimeita vain yksin Allahin tähden, niin meidän tekommekin tulisi olla vain yksin Allahin tähden.

Joskus kuitenkin sitä jää miettimään täyttävätkö jotkut ihmiset tätä ehtoa. Jotkut ihmiset Muslimimaassa harjoittavat Islamia niin pitkään kuin se on heidän perheilleen suotavaa. Jos on jotain Islamissa mistä heidän perheensä eivät pidä - vaikka siis jos heidän perheensä ovat Muslimeita heidän tulisi pitää kaikesta Islamista - niin he eivät harjoita tätä Islamin osaa. Yksi esimerkki tästä on miesten ja naisten sekoittuminen. Joskus veli, täällä Suomessa, ei ole naisten seurassa ja hänen vaimonsa pysyy poissa miesten seurasta. Kuitenkin kun he menevät takaisin kotiinsa, koska ei ole heidän vanhemmillensa suotuista jotka haluavat olla niin miesten kuin naistenkin seurassa, he helposti ja yksinkertaisesti tekevät kompromissin uskonnossaan heidän perheensä vuoksi. Näiden ihmisten täytyy vilpittömästi kysyä itseltään mikä on pohjimmainen syy, että he ovat Muslimeita. Ovatko he Muslimeita omien vanhempiensa vuoksi ja niinpä mistähyvänsä heidän vanhempansa pitävät he tekevät sen, ja mistähyvänsä heidän vanhempansa eivät pidä he jättävät sen tekemättä? Vai ovatko he Muslimeita Allahin tähden ja niinpä mistähyvänsä Allah ei pidä he jättävät tekemättä ja mistähyvänsä Allah pitää he tekevät?

Seitsämäs Shahadan ehto on rakkaus, al-muhibbah. Tämä tarkoittaa, että uskova rakastaa tätä Shahadaa, hän rakastaa Shahadan vuoksi, hän rakastaa kaikkea mitä Shahadah edustaa ja kaikkea mihin se käskee ja mistä se kieltää. Hän rakastaa heitä, ketä toimivat ja taistelevat tämän Shahadan tähden. Tämä on Shahadan välttämätön ehto. Jos ihminen sanoo Shahadan, mutta ei rakasta sitä ja mitä se edustaa, niin silloin hänen uskonsa ei ole täydellinen. Tämä ei ole tosiuskovan uskoa. Ja jos hän rakastaa jotain enemmäin kuin tätä Shahadaa tai jos hän rakastaa jotain enemmän kuin Allahia, niin silloin hän on torjunut Shahadansa. Tosiuskova, joka tapaa Shahadan ehdot, ei laita ketään samanarvoiseksi Allahin kanssa hänen rakkaudessaan.

Tämä on eräs tärkeimmistä asioista Islamissa, kuitenkin, jostain syystä, se puuttuu monen Muslimin elämästä. He toimivat aivan kuin Islam olisi rasitus, sen sijaan että tekisivät asioita rakkaudesta Allahiin. Kun Allah käskee meidän tehdä jotain, meidän tulisi ymmärtää että se on Allahista mieluista. Niinpä, rakkaudesta Allahiin, tulisi olla meille mieluista tehdä tekoja jotka ovat Allahille mieluisia. Mutta, kuten sanoin, tämä tunne puuttuu monelta Muslimilta tänä päivänä.

Kahdeksas Shahadan ehto on se, että Shahadan tunnustaja kieltää kaikki muut palvomisen kohteet. Vaikka tämä on selvää uskontunnustuksen sanoista, se ei tunnu olevan selvää kaikille, jotka tämän todistuksen tekevät. Niinpä mainitsen myös sen tässä.

Vaikka tämän ehdon tulisi olle itsestäänselvä jokaiselle joka sanoo Shahadan sanat, silti on Muslimeita jotka sanovat Shahadan ja sitten palvovat jotain muuta kuin Allahia. Näet heidän menevät hautausmaille ja palvovan sinne haudattuja. He palvovat, mutta eivät Allaha, vaan kuolleita “pyhimyksiä” (awliyaa) haudoissaan. Minkälaisen Shahadan ovat nämä ihmiset tehneet? Luuletko tosiaan että heidän Shahadansa tarkoittaa jotain Tuomion Päivänä niin kauan kuin he uskovat, että he voivat palvoa muita Allahin rinnalla?

Nämä siis olivat Shahadan ehdot. Ne ovat Shahadan ominaisuuksia joita meistä jokaisen tulisi etsiä itsestämme ja kysyä ”Tapaako oma Shahadan todistukseni nämä vaatimukset? Onko minulla tarpeeksi tietoa Shahadasta ja siitä mitä se edustaa? Onko minulla varmuus Shahadasta ja sen todenmukaisuudesta ilman pienintäkään epäilystä? Olenko hyväksynyt Shahadan täysin sydämessäni? Olenko valmis alistumaan kaikkiin siitä seuraaviin käskyihin ja kieltoihin? Sanonko minä sen vilpittömästi, rehellisesti ja rakkaudesta Allahiin? Sanonko sen pohjautuen siihen, mitä se TODELLA tarkoittaa? Kiellänkö kaikki väärät palvonnan kohteet? Olenko valmis elämään tämän todistuksen mukaan koko loppuelämäni?…”

Näitä kysymyksiä meidän tulisi esittää itselemme nyt, ennen kuin tapaamme Allahin. Jos Allah niin tahtoo, tulemme löytämään kaikki oikeat vastaukset niihin. Tai, jos me huomaamme Shahadassamme puutteita, niin me voimme työskennellä poistaaksemme tuon puutteen. Niin että, Allahin Armon kautta, Tuonpuoleisessa Shahadamme ”Todistan ettei ole ketään palvomisen arvoista kuin Allah ja Muhammad on Hänen palvelijansa ja Sanansaattajansa”, tulee olemaan avaimemme Paratiisiin ja Paratiisin portit tulevat lennähtämään auki meille ja me voimme elää loputtomasti Paratiisin ihanuuksissa, Allahin ollessa meihin tyytyväinen.